lauantai 3. marraskuuta 2012

Guy Delisle: Merkintöjä Jerusalemista

Kanadasta kotoisin oleva Guy Delisle on ehdottomasti yksi suosikkini sarjakuvataiteilijoista. Tutustuin Delisleen aivan vahingossa, kun kesällä 2011 lainasin Lahden kirjastosta hänen teoksensa Pjongjangin, jonka meinasin jo palauttaa lukematta, kun en millään meinannut saada kyseisen sarjakuvan lukemisesta otetta. Valikoin sarjakuvia todella paljon piirtäjän tyylin perusteella ja sillä hetkellä Delislen kuvakerronta ja Pjongjangin kolkko kansikuva tuntuivat todella luotaan työntäviltä. Onneksi kuitenkin Pjongjang tuli luettua, sillä se on yksi suosikki sarjakuviani (ei vaan Delislen teoksista, vaan sarjakuvista ylipäätään) ja samalla ihastuin Delislen tuotantoon aivan täysin. Myös loputon kiinnostukseni Pohjois-Koreaan heräsi tuon sarjakuvan myötä!

Delisle on matkustanut paljon sekä oman työnsä, että vaimonsa työn (Delislen vaimo työskentelee Lääkärit ilman rajoja järjestössä) vuoksi ja he ovat asuneet pitkiäkin aikoja eri maissa- yhdessä ja erikseen. Merkintöjä Jerusalemista (Chroniques de jérusalem, 2011) kertoo vuodesta, jonka tämä pariskunta kahden lapsensa kanssa Jerusalemissa vietti.

Vuosi on pitkä aika ja Israel varsin epävakaa maa. Pyhästä maasta kiistelevät niin juutalaiset, muslimit kuin kristitytkin ja erimielisyyksiä on myös poliittisella kentällä. Melko pian Guylle selviää, että he asuvat Jerusalemin itäosassa, joka Israelin hallituksen mielestä kuuluu Israeliin, mutta muu maailma hahmottanee alueen kuuluvan Palestiinalle. Pääkaupungistakaan ei voida olla yksimielisiä, Israelin mielestä Jerusalem on maan pääkaupunki, mutta kaikki järjestöt toimivat Tel Avivissa. Epäselvää? No hieman kyllä joo.

Menee hetki lukijaltakin, että pääsee kaikkien kiistojen kelkkaan ja jotain asioita jää vähän ehkä epäselväksi. Se nyt ei kuitenkaan varsinaisesti haittaa.

Tässä, kuten muissakin Delislen teoksissa, ilahduttavaa on se, että kun Delisle tarkastelee asioita täysin kiihkottomasti ilman poliittisia tai uskonnollisia tavoitteita lopputulos on silmiä avaava ja raikas. Delisle ei yritä asettua tilanteiden yläpuolelle, olla jotenkin älykkäämpi tai parempi. Hän tarkastelee maailmaa sellaisena kuin se on, sijoittaa itsensä siihen soppaan, kyselee ihmisiltä välillä ehkä vähän hassuja ja on pyörällä päästään.

Delisle ei ole vihainen, eikä myöskään yritä opettaa kenellekkään mitään ja vaikka Merkintöjä Jerusalemista saattaa välillä tuntua todella uskonnolliselta ja poliittiselta, mutta toisaalta jos jokin asia ei aukea, niin se ei haittaa tarinassa kyydissä pysymistä. Seuraavilta sivuilta varmasti löytyy jokin uusi kiistakapula, josta lukija voi yrittää ottaa kiinni. 
Teos sisältää paljon myös arjen havaintoja ja pieniä yksityiskohtia ja toimii hyvänä infopakettina sellaiselle, joka tuonne pyhään kaupunkiin tahtoo joskus suunnata.

Delislet ovat pariskuntana mielestäni myös oiva esimerkki siitä, että lasten ei tarvitse "rajoittaa" elämää. Kahden pienenkin lapsen kanssa voi asua Jerusalemissa- joku muu olisi ehkä jättänyt pestin ottamatta. Toki Israel vaikutti maana melko haastavalta monessakin asiassa, mutta sielläkin lapset sai päiväkerhoihin ja molemmat olivat vuoden jälkeen hengissä.

Ja mitä työtä Delisle tekee! Dokumenttien ja sarjakuvien ystävänä ei voi olla ihailematta näiden teosten hienoutta, sillä sen lisäksi, että Delisle tekee loistavaa sarjakuvaa ja taitaa sarjakuvakerronnan teoksilla on myös dokumentaarista arvoa ja ne onnistuvat opettamaan asioita ilman, että se on alleviivattua tai tavoitteellista. Jälleen jään odottamaan Delislen seuraavaa teosta. Kunpa lisää luettavaa saataisiin pian!


 Kansikuva



Merkintöjä Jerusalemista sisältää paljon erilaisia arjen kohtaamisia paikallisten kanssa






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti