lauantai 4. elokuuta 2012

Mun koti on täällä

Ajatuksen virtaa Lahdesta, jonne työt tehotyttö talventuojan heittivät töitä tekemään. Lahdessa on O-P:n koti ja vaikken ole täällä kesällä nyt ollut ollenkaan O-P:n ollessa muualla, niin tuntui tänne palaaminen jälleen siltä, kuin olisi kotiin tullut. Harmi, että tämä koti menee vaihtoon. Tämä oli hyvä koti, vaikka talvella meinasi hiukan paleltaa. Omistajat myivät tämän asunnon ja uusi omistaja ei ole ihminen vaan yritys, joka nosti vuokraa, joten pois on mentävä.

Yleensä riemuitsen ylimääräisistä Lahtipäivistä, mutta nyt on ollut kieltämättä hieman yksinäistä. Vaikka olen tehotyttö, niin täällä töitä tehdessä kaipaan kampin tyttöjä ja kotiin tullessa haleja.

Päivääni piristi kuitenkin Saksan lahja maailmalle, eli lidl! Lidl on siitä hieno kauppa, ettet koskaan voi tietää saatko kaiken sen, mitä menit hakemaan (en ole muuten vielä kertaakaan löytänyt tofua lidlistä), mutta toisaalta voit myös löytää jotain, mitä et tiennyt tarvitsevasi. Tällä kertaa kävi jälkimmäisesti. Kävelin sattumalta maustehyllyn ohi ja silmääni osuivat nämä pikkupurnukat;


Sekoitus pinjansiemeniä, pistaasipähkinöitä, krutonkeja ja kuivattuja tomaatinpaloja.
(Hauskaa muuten, että toi on "italialaistyylinen" sekoitus salaattiin. Jotenkin kuulostaa siltä, että "no vähän sinnepäin!")

Syön kesällä todella paljon salaatteja ja tänäkin kesänä salaatit ovat olleet melko hallitsevassa elementissä kun töihin on pitänyt eväitä kasata. Ettei kuitenkin kyllästyminen pääsisi iskemään uusia variaatioita on kehiteltävä, joten innostuin tämän löytymisestä heti! Ja hyvää se olikin! Tuollainen purkki maksaa vähän alle 2e ja siitä riittää pariin salaattiannokseen. Pinjansiemenet on aika hintavia, niin sai kivasti niitäkin näin edullisessa muodossa. Ei toki paljoa, mutta riittävästi. Tänään töissä lisäilin annokseeni noin puolet purkista ja seuraava puolisko menee sitten maanantain salaatissa.
Tämän päivän salaatissa oli kikherneitä (valmiiksi liotettuja), mozzarellaa, tomaattia ja tuoretta basillikaa ja sitten lisänä tätä. Ja kylkeen pitää saada aina riisipiirakka. :) Jälkiruuaksi on usein banaani tai omena. Ja taas jaksaa!

Ja koska lidliin ei voi täysin luottaa, siis että milloin sieltä saa mitäkin, niin kävin hakemassa näitä pari purnukkaa varastoon...

Tuntuu siltä, että ikävöin paljon ja kaikkia. Ikävöin kotiin, ikävöin äitiä. Ikävöin pikkusiskoa, ikävöin marsuja. Ikävöin ystäviä, jotka asuvat muualla. Ikävöin koulukavereita, joita en ole nähnyt aikoihin. Ikävöin välillä vieläkin lukioon. Ikävöin tätä kesää, joka meni liian nopeasti. Ikävöin laiskoja sunnuntaiaamuja O-P:n kainalossa. Ikävöin ikävöin ikävöin.


"Kysyit onko mulla mitään, listasin ne kaikki tähän, asioita joista vähän, elämässä ilahdun..."




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti