sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Aika herätä talviunilta! Tai koomasta.

Viimeisin blogimerkintä on helmikuulta ja helmikuusta on ikuisuus. Olin silloin työharjoittelussa, lunta ja pakkasta oli muistaakseni paljon. Käsi oli vielä ehjä, keväällä kaaduin ja käsi murtui, mutta onneksi se parani. Työharjoittelu päättyi ja kesätyö alkoi. Blogspotkin on uudistunut tällä välillä aivan täysin ja nyt täältä näkee helposti kuinka monta kertaa blogia on tarkasteltu ja huomasin, että Talventuojaa edeltävä blogi Harmain silmin oli saanut yli 3000 katselukertaa! Melko hurjaa. Toivottavasti sieltä joku löysi kirjavinkkejä itselleen.

 Lukenut olen edelleen, talvi vaan vei Talventuojan jotenkin menneessään enkä jaksanut tehdä päivityksiä. Myöhemmin keväällä alkoi kirjallisuusaiheisen radio-ohjelman työstäminen koulumme radioon ja kirjoista kertomisen energia meni siihen; lukemiseen, pohtimiseen, kokonaisuuksien luomiseen. Ehkä tämä blogi palautuu jälleen vähitellen omille uomilleen ja kirjoista jaksaa kertoa myös täällä. Blogista innostumista herätteli myös monien seuraamieni blogien "kevätherääminen". Tuntuu siltä, että kaikki ovat nyt täynnä eloa ja hyvää mieltä, niin myös minä!

 Pian elämässä tapahtuu onnellinen muutos, nimittäin pääsen ensimmäistä kertaa elämässäni asumaan yksin yksiössä. Rahaa ei tietenkään ole liikaa, mutten malta odottaa sitä, että pääsen ensimmäistä kertaa kunnolla sisustamaan. Erityisen paljon haaveilen pöytäliinoista. Tähän mennessä sisustusinto on kohdistettu lähinnä avoleikkikotiin Lahteen. Nyt pääsen sisustamaan omaa (väliaikaista) kotiani! Uusi kämppä sijaitsee 8. kerroksessa, odotan innolla syksyn sateita ja syysmyrskyjä, joita voin tarkastella ikkunastani- toivottavasti siitä näkyy muutakin kuin toinen talo. Solusta yksiöön muuttavalta puuttuu paljon, mutta onneksi ihmiset ovat kovin avuliaita. Tänään sain ilmaiseksi kahvikeittimen, jonka joku on joskus voittanut pilkkikisasta! Kahvinkeittimen lahjoittivat Herra Puukenkä ja Neiti Räsymatto. Täsmennetään vielä, että kumpikaan heistä ei ole pilkkinyt minulle kyseistä kahvinkeitintä.

 Muuton lisäksi edessä on reissuja ja elämä tuntuu nyt harvinaisen hyvältä. Voisiko se tuntua näin hyvältä aina?



Blogimerkintä ilman kuvia on tylsä. Siksi osittainen kuva uudesta kesähameesta!


Olettehan jo kuulleet PMMP:n uuden Heliumpallo -kappaleen? Se on aika hyvä!

2 kommenttia: